Tullimääräykset Venäjä

Venäjän yleisten tullimääräysten mukaan matkustaja voi tuoda kerran kuukaudessa tullimaksuitta Venäjälle käsimatkatavaroissaan sellaisia tavaroita, joita ei ole tarkoitettu tuotannolliseen tai kaupalliseen toimintaan, enintään 65.000 ruplan arvosta edellyttäen, että niiden paino ei ylitä 35 kg. Tämän lisäksi matkustaja voi tuoda väliaikaisesti

Rokotukset Venäjälle

Rokotukset Venäjälle matkustaville ei ole pakollisia rokotuksia, mutta kaikilla matkoilla on hyvä olla voimassaoleva jäykkäkouristus-, kurkkumätä-, polio- ja hepatiittirokotus. Lisätietoja ajankohtaisesta terveystilanteesta Internetissä mm. www.rokote.fi ja Suomen kansanterveyslaitoksen sivuilla -> Matkailijan terveysopas. Lue täältä lisää myös Venäjälle tarvittavista matkustusasiakirjoista.

Rajavyöhykelupa Venäjälle

Venäjän Federaation turvallisuuspalvelu FSB:n mukaan ulkomaan kansalaiset voivat tulla rajavyöhykkeelle enintään 6 kuukauden ajaksi. Tarpeen tullen Venäjän rajahallinnon virkamies voi kuitenkin jatkaa rajavyöhykkeellä oleskeluaikaa 6 kuukaudella. Rajavyöhykkeelle tullessaan ulkomaan kansalaisella on oltava voimassaoleva passi sekä viisumi ja maahantulokortti, joihin on

Matkustusasiakirjat Venäjälle

Venäjälle matkustaessasi tarvitset: VOIMASSAOLEVA PASSI Passin on oltava voimassa 6 kuukautta viisumin päättymisen jälkeen ja siinä oltava ainakin kaksi tyhjää sivua viisumia haettaessa. VIISUMI Useimpien maiden kansalaiset tarvitsevat Venäjälle matkustaessaan viisumin, jota ei voi hakea rajalla. Viisumia on haettava ennen

Junalla Venäjälle

Suomen ja Venäjän välisen junaliikenteen lippuja voi ostaa entistä useammasta paikasta. Rautatieasemien lipunmyynnin lisäksi lippuja saa verkkokaupasta, puhelimitse VR:n asiakaspalvelusta sekä useista matkatoimistoista. Allegroon lipun voi ostaa myös lippuautomaateista. Junalipun voi ostaa enintään 60 vuorokautta ennen matkaa, kuitenkin ennen junaan

Matkapuhelimen käyttö Venäjällä

Kaikki suomalaiset matkapuhelinliittymät toimivat Venäjällä paikallisten operaattoreiden kautta (NWGSM, MTS, Megafon jne.). Ulkomaisten liittymien käyttö on suhteellisen kallista: Suomesta vastaanotettavat puhelut maksavat operaattorista riippuen n. 1-3 euroa minuutilta ja soitetuista 2-4 euroa/min. Ulkomaisella liittymällä soitat halvimmin paikalliseen pietarilaiseen numeroon näpyttelemällä